Kaksitoista Perinnettä
1.
Yhteisen hyvinvointimme tulisi olla ensi sijalla; henkilökohtainen toipuminen
riippuu AA:n
yhtenäisyydestä.
2. Ryhmämme
tarkoitusperiä varten on olemassa vain yksi perusarvovalta - rakastava Jumala
sellaisena kuin
Hän saattaa ilmaista itsensä ryhmämme omassatunnossa. Johtajamme ovat vain
uskottuja palvelijoita - he eivät hallitse.
3. Ainoa
vaatimus AA-jäsenyydelle on halu lopettaa juominen.
4. Jokaisen ryhmän tulisi olla
itsenäinen, paitsi toisia ryhmiä tai koko AA:ta koskevissa asioissa.
5. Jokaisella ryhmällä on vain
yksi päätarkoitus - viedä sanomansa vielä kärsivälle alkoholistille.
6. AA - ryhmän ei tulisi
milloinkaan ryhtyä takaajaksi tai rahoittajaksi eikä lainata AA:n nimeä
millekään
sukulaisjärjestölle eikä ulkopuoliselle yritykselle, etteivät raha-asioita,
omaisuutta ja arvovaltaa koskevat
pulmat vieroittaisi meitä päätarkoituksestamme.
7. Jokainen
AA - ryhmän tulisi olla täysin omavarainen ja torjua ulkopuoliset avustukset.
8.
Alcoholic Anonymous - yhteisön tulisi aina säilyä ei - ammattimaisena, mutta
palvelukeskuksemme voivat
palkata erikoistyöntekijöitä.
9.
AA:ta sellaisenaan ei saisi koskaan organisoida, mutta voimme muodostaa
palveluelimiä tai toimikuntia,
jotka ovat suoraa vastuussa niille, joita palvelevat.
10.
Alcoholics Anonymous - yhteisöllä ei ole mielipidettä ulkopuolisista
kiistakysymyksistä; sen takia AA:n nimi ei
saisi milloinkaan tulla vedetyksi julkisiin kiistoihin.
11. Ulospäin suuntautuva
toimintamme pohjautuu pikemminkin vetovoimaan kuin huomion herättämiseen;
meidän tulee aina ylläpitää henkilökohtaista anonymiteettiä lehdistön,
radion, television ja elokuvan piirissä.
12.
Anonymiteetti on perinteittemme hengellinen perusta, aina muistuttaen meitä
asettamaan periaatteet
henkilökohtaisten seikkojen edelle.
(
http://www.aatieto.info/yhtenaisyys.html)
|